8.8.2016

M.O.C Midnight offroading suunnistus 2016: Raportti


Kilpailun startattua, minuuttia vaille puolenyön, suuntasimme alueelle numero 4. Kartan ja rastipisteiden värin perusteella alue näytti kaikkein helpoimmalta. Alue osoittautui kuitenkin melko hankalaksi ajaa pimeällä. Tämä johtui siitä, että alueella ei oltu ajettu aiemmin. Rastit oli myös viety suurimmaksi osaksi kävellen paikoilleen, joten alueelle ei ollut vielä muodostunut ajouria. Suunnistamista ei myöskään helpottanut lähistöllä ollut radiomasto. Ilmeisesti maston singnaalit sotkivat jotenkin suunnistuslaitteemme gps:ä. Sijainnin tarkkuus heitteli 10-100m välillä, kun normaalisti tarkkuus on ollu alle kymmentä metriä.  Kierreltyämme aluetta reilu parisen tuntia päätimme palata huoltoautolle tekemään pienen välikuoleman ja jatkaa kilpailua aamun valjettua. 


Noin nelijän tunnin unien jälkeen suuntasimme aamupalalle kilpailukeskukseen. Aamupalan jälkeen hyppäsimmekin sitten autoon ja suuntasimme ajoalueelle numero 1. Alue oli pisimmän matkan päässä kilpailukeskuksesta. Valitsimme kyseisen alueen aamun ensimmäiseksi siksi, että se oli auki vain kello 12 asti. Saimme haettua alueelta mukavasti vähän isompipisteisiä rasteja. Kiersimmekin aluetta noin puoleen kahteentoista asti jonka jälkeen lähdimme siirtymään alueelle numero 2.


Saavuttuamme alueelle numero 2 keräilimme rasteja noin parisen tuntia. Alue oli oikein mukava ajettava. Saimme tältä alueelta myö muutaman yli viidenkymmenen pisteen rastinkin. Saimme myös tältä alueelta yhden 70 pisteen rastin. Tämä oli isoin rastipistemäärä, minkä onnistuimme saamaan kilpailun aikana. Pyörittyämme jonkin aikaa kakkosalueella auton moottori alkoi ilmenenmään ylikuumenemisen oireita. Moottori ei nimittäin meinannut pysyä pienemmillä kierroksilla käynnissä kunnolla. Tähän onneksi auttoi pieni jäähdyttely hetki ja konepellin jättäminen raolleen. Tämän jälkeen kiertelimme aluetta vielä hetken. Päästyämme lähimälle hiekkatielle pidimme pienen tauon ja lähdimme siirtymään kohti kilpailukeskusta lähimpänä sijainneelle alueella.


 Alueella kuluikin sitten kilpailumme viimeiset kaksi tuntia. Saimme kerättyä alueelta pisteitä mukavasti kiertelemällä kovapohjaisia rasteja. Kaikki järkevästi haettavissa olleet rastit kerättyämme alkoi kello olemaankin jo lähellä puolta kuutta, joten päätimme lähteä siirtymään kohti kilpailukeskusta. Maaliin päästyämme tajusimme, että hetkinen autostahan ei ollut hajonnut mitään kilpailun kuluessa. Tämä oli kieltämättä pieni yllätys, sillä tähän mennessä jokaisen kilpailun jälkeen autoa on pitänyt korjata jostain kohtaa.... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti