26.4.2017

Ennen ELEBET OFF-ROAD & RACE 2017:a.


Noniin pienten mutkien jälkeen voi nyt hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Suzuki on valmiina kauden ensimmäiseen suunnistuskilpailuun. Vetarin hajottua toissa viikonloppuna meinasi jo vähän usko loppua. Onneksi internet osoitti mahtinsa ja uudet osat löytyivät Varsinais-Suomesta. 
Osat haettiin viime lauantaina ja paikalleen ne saatiin sunnuntaina. Hetki sitten auto meni läpi määräaikaiskatsastuksesta ongelmitta. Trailerikin on jo varattuna eli nyt ei muuta, kuin valmistautumaan lauantain kilpailuun. 


On mielenkiintoista nähdä miten talven aikana tehdyt muutokset vaikuttavat etenemiseen verrattuna viime kauteen. Uuden penkin ansiosta näkyvyyden ulos pitäisi parantua ainakin jonkin verran. Myös uusien ja hieman pidempien riippujen pitäisi tuoda lisää maavaraa mahan alle. Uusi takavinssi pitäisi mahdollistaa myös pääsyn hieman haastavimpiin paikkoihin.


Lauantaina päivällä ajetaan kilpailukeskuksen piha-alueella myös radio-ohjattavien kilpailu. Luokkia mukana tällä kertaa on Outlaw ja RC-Jokkis. Kilpailu on samalla myös RC-Jokkiksen SM-sarjan esikilpailu.

12.4.2017

12.04.2017 Uusi kuskinpenkki


Suzuki sai tänäin uuden kuljettajanistuimen. Vanha alkuperäisistuin oli jo lievästi sanottuna heikossa hapessa. Toppaukset olivat ihan loppu eikä selkänojan säätökään toiminut enään kunnolla. Työkseni autoa ajavana olen oppinut sen kuinka paljon istuin merkitsee. Osittain samasta syystä halusin nimenomaan ostaa täysin uuden penkin enkä mitään käytettyä.

Asennus sujui kuulemma lähes heittämällä penkin mukana tilatun asennus sarjan ansiosta. Itse olin töissä joten en tiedä tarkempaa. Penkki tilattiin 4x4partsin kautta Raptor 4x4:n kuvastosta. Merkiltään se oli Tyrex. Ominaisuuksia istuimesta löytyy niin selkänojan kallistussäätö kuin etäisyyden säätökin. 

Pikaisen koeistunnan perusteella penkki vaikuttaa jo nyt merkittävästi paremmalta kuin vanha. Samoin istumakorkeus nousi selvästi verrattuna vanhaan. Palaan kokemuksiin tarkemmin tulevissa postauksissa.