29.11.2013

Turaoffin jälkeisiä löydöksiä.


Autoa kilpailun jälkeen huuhdellessa ja läpi käydessä löytyi muutamia osumia pitkin autoa. Samalla ilmeni myös muutamia toimenpiteitä vaativia juttuja. 
Apukuskin peilin jalka oli painunut sen verta oveen sisään, että sivulasia ei meinannut saada suljettua.
Kardaanissa olevan käsijarrun suojapelti oli taipunut eteenpäin. Samalla jarrukengät olivat paljastuneet. Oli kuulemma ollu rumpu täynnä kuraa. 
Pakoputki on myös ottanut kipeää sen verta, että koko putki on siirtynyt eteenpäin. Etuvaimentaja on myös lähes rusinana. 
Polttoainesäiliö muistuttaa enemmän rusinaa kuin säiliötä. Tämä tosin oli kyllä odotettavissa, koska tankissa ei ole vielä minkäänlaista panssaria....

21.11.2013

Kilpailun jälkeen....

Turaoffin aikana tuli taas huomattua autossa parannettavaa seuraaviin koitoksiin. Alla hieman huomioita mitä kilpailun aikana ilmeni. 

Suunnistuslaitteisto.

Käyttämäni Samsung Galaxytab tuntui toimivan yllättävän hyvin suunnistus laitteena. Ohjelmana toimi ilmaiseksi Android laitteille saatavissa oleva Androzic suunnistusohjelmisto. Oli myös yllätys kuinka hyvin Galaxytabin sisäänrakennettu GPS toimi kilpailun aikana. Samoin pelkäämäni virrankulutus oli hallittavissa sen jälkeen, kun asetin laitteen sammuttamaan näytön automaattisesti tietyn ajan jälkeen.

 
Työvalot. 

Ennen kilpailua takapäähän asennettiin nimittäin yksi 8. Ledinen työvalo. Taaksepäin valoa alkaa nyt olemaan riittävästi.
Samalla myös edessä olevat työvalot vaihdettiin 8. Ledisiksi. Edessä tämä auttoi hieman, mutta ei läheskään niin paljon kuin takana. Eteenpäin osoittavaa valoa nimittäin puuttuu edelleenkin merkittävästi. Eikä tätä helpota pätkääkään varsinaisten ajovalojen taipumus räjäytellä polttimoita aina umpioiden haistaessakaan vettä. Talven aikana tähän on tarkoitus saada parannusta. 



Maavara. 

Maavara tai ennemminkin sen puute mahan alla osoittautui muutamaan kertaan ongelmaksi. Ongelmia myös aiheutti pohjapanssarin muoto. Tuntui siltä kuin se olis jäänyt joka kiveen kiinni. Panssarin uudelleen suunnittelu on myös talven työlistalla kuten myös alustan yleinen korotus. 

Renkaat.

Renkaiden kokoa ja kuviointia pitää kasvattaa. Vaikka Fedima Extremet toimivatkin mainiosti monessa erilaisessa maastossa niin mudassa kuvia tukkeutuu aivan liian nopeasti. Samoin rengaskokoa on saatava kasvatettua. Vaikka 235/75/15" koko onkin suurin Suzukiin rekisteröitävissä oleva koko niin se ei oikein tunnu riittävän metsässä mihinkään. 

TuraOffi 2013 15.11.-17.11.2013



Kilpailu meni meidän osalta mukavissa merkeissä. Rastit olivat juuri sopivan vaikeita ja sää mitä mainion. Yleisökin oli huomioitu isolla yleisörastialueella ja läpi kilpailun auki olleella kanttiinilla. Katsojia riitti mukavasti myös varsinaisilla rastialueilla. Pienehköt rastialueet pitivät myös huolen siitä, että katsottavaa oli melkein kokoaja. 


Rasteja saimme kerättyä kuutisenkymmentä ja pisteitä kertyi 743. Sijoituimme tällä luokkamme viimeiseksi. Tämä tosin ei haitannut sillä Turaoffi oli vasta toinen suunnistuskilpailumme ja ensimmäinen GPS avusteinen kilpailu. 






11.11.2013

Kohti seuraavia haasteita.



Viikonloppuna olisi sitten vuorossa seuraava koitos eli Turaoffi 2013. Kilpailu järjestetään jälleen kerran Turajärvellä Rauman lähellä. Tänä vuonna kilpailu kestää 16 tuntia. Kilpailu alkaa lauantaina aamulla ja päättyy aikaisin sunnuntai aamuna. Edellisestä Hirvensalmen kilpailusta poiketen Turaoffissa on sallittua käyttää sähköisiä apuvälineitä kuten GPS:ä. 

Rasteilla käyminen todennetaan tässä kilpailussa digikameralla. Ideana on ajaa auto niin lähelle rastia, että tiimin jäsen pystyy saman aikaisesti koskettamaan autoa ja rastimerkkiä. Kuvassa pitää näkyä rastin sekä kosketuksen lisäksi joko auton kilpailunumero tai rekisterinumero.

Lisätietoja alla olevasta linkistä.

http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=116131

6.10.2013

Kuvia Retrosta


Tässä olisi linkki kuviin. Laatu nyt on mitä on, mutta kyllä niistä selvää saa... 
En siis ottanut riskiä järkkärini kastumisesta. Jätin siis Nikonin järjestelmäkamerani suosiolla kotiin. Käytin kilpailun aikana Samsungin Galaxy Xcover 2 kamerakännykkää ja Canonin jotain iäisyyden vanhaa PowerShot pokkaria. 

Kilpailun jälkeen...

Päivä meni hyvissä merkeissä. Saatiin hetkittäin jopa kiinni siitä punaisesta langasta. Kumpa sama vauhti olisi saavutettu jo yöllä niin piste saalis olisi ollut ihan eri tasolla.

Saavuimme maaliin, luovuttamaan rastilaattaa, tasan kello 15.15. Pisteitä laskimme keränneemme 95 kappaletta. Tuloslaskennassa saldomme kylläkin tiippui viidellä pisteellä eli yhdellä rastilla. Sijoituimme tällä pistemäärällä 10. luokassamme. 

5.10.2013

Luova tauko.

Noniin kilpailu on pyöröhtänyt meidän osalta käyntiin ihan mukavasti. Aloitimme kilpailun  suorittamalla kaksi yleisöaluen rastia. Tämän jälkeen suunnistimme loppu illaksi pois yleisö rasteilta.
Rasteja olisi voinut löytyä hieman enemmänkin, mutta pimeä metsä osoittautui yllättävän haastavaksi ympäristöksi löytää yhtään mitään....varsinkin ilman GPS:ä.

Nyt pidämme pientä luovaa taukoa majapaikassa, jotta jaksamme taas jatkaa aamulla kilpailua....

4.10.2013

Lähdön odottelua

Noniin lähtö lähestyy uhkaavasti ja pimeys on laskeutunut lähtöalueelle. Aikaa starttiin noin puolisen tuntia. 

Ilmoittautuminen ja katsastus.

Saavuimme kilpailukeskukseen noin kello 13.00 eli juuri ennen toimiston aukeamista. Saimme kilpailunumeroksi numeron 5. Ilmoittautumisen jälkeen suuntasimme purkamaan autoa trailerilta ja kohti katsasta.

Katsastus meni rennosti. Samalla tarkastettiin, että autossa ei ole mitään sääntojen vastaista. Autoon kiinnitettiin myös rastilaatta, johon hakataan merkki jokaisesta käydystä ratista.

Hyväksytyn katsauksen jälkeen auto ajettiin parkferme aluelle odottamaan kilpailun alkua.

Kohti kisapaikkaa

Kilpailupäivä alkoi meidän osalta trailerin haulla ja auton latauksella.  Nyt ollaan matkalla kohti kilpailukeskusta.

30.9.2013

Retron odottelua...


Kilpailut lähenee ja kaikki näyttää hyvältä edelleen. Traileri on varattu viikonlopuksi ja paperiset kilpailualuekartat hankittu maanmittauslaitokselta.


Tänään saapui myös huppari tilaus offipaita.com:sta. Tietenkin Suzuki ja offi hengessä. Ensituntuma vaikutti oikein laadukkaalta. Ohessa muutama kuva hupparin logoista.

Keskustelu offipalstalla kilpailuun liittyen vaikuttaa oiken lupaavalta. Mielenkiintoista nähdä mitä järjestäjät ovat keksineet tälle vuodelle. Yleisöalueelle on tulossa yllätyksiä...

24.9.2013

FINLAND TROPHY RETRO 4-5.10 2013

 
Kilpailu alkaa lähestymään. Enää reilu viikko aikaa. Eilen tuli vahvistus ilmoittautumiseen ja kilpailumaksuun. Ennakkoilmoittautuminen päättyi 22.09.2013. Alla lista ennakkoilmoittautuneista. Näyttäisi tulevan ihan hyvät kahinat.
Tässä linkki kilapilun keskuskusteluketjuun offipalsta.com:ssa


Original
Team Suonsilmä Reijo Perälä Merja Perälä Jeep Cherokee

Red Driving Hood Ville Sores Pihla Sores Coilyzuk

Team SuSa Jonne Yli-Ikkelä Marcus Hannus Suzuki Samurai

TemmiTiimi jr Tero Väisänen Saku Juopperi Suzuki SJ410

Team Jyrsis Jouni Niemi Raimo Niemi Suzuki SJ413

M&M Matti Hyytiäinen Mikko Hyytiäinen Suzuki SJ410

Team Wiljami Jukka Pylvänäinen Jere Kääriäinen Suzuki Vitara

SST Jari Havasalo Marko Harjunen Mitsubishi Pajero

Team Tuire Kristiina Laine Tuomo Laine VW Transporter

Team Jalmari Henri Tervonen Teemu Teräsheimo

Standard

Vehkeet Paskana Racing Team Tatu Toivanen Jani Välimäki Mercedes-Benz

Over The Hill Etsama Cruiser Karl Karlsson Torppa Mikael Mitsubishi Pajero

Mangrove Swamp Ecosystem Racing Aki Pellonpää Tiia Pellonpää Toyota BJ40

HIK-1 Hannu Iso-Kuusela Mika Virtanen Land Rover

maasTOIJOTA Juha Kääriäinen Petri Seppänen Toyota LJ70

Riskiryhmä Andrei Belousov Maksim Shpak UAZ

Team Fuck Off/Sumibia Offroad Juho Hämäläinen Emppu Liimatainen Suzuki

Baroc Offroad Team Janne Roslund Anssi Perälä Suzuki sj410

Etsama/Team KaiVeli V-P Haataja Kaisa Pyrhönen Range Rover

MOC/Team Juoksutaksi Petteri Ruokonen Vesa Pylvänäinen Isuzu

Team Follow Me2 Mikko Tarkiainen Jeep Cherokee

MOC/TemmiTiimi Sami Juopperi Olli Puhakka Suzuki SJ410

Temmi Tiimi/Boys Toys Jani Hämäläinen Jukka Saukko Suzuki SJ410

Jeepz Tero Kärkkäinen Matti Tanskanen Jeep Grand

Team Tahmatassut Katri Paakki Samuli Mäenpää Jeep Cherokee

PJS Offroad Jaakko Saarelainen Jarno Rämö Toyota LJ70

Team Mämmikoura Ville Kaivonen Hely Salmiranta Toyota Hilux

Pöljä Offroad Team Tero Pekkarinen Markus Karjalainen Range Rover

Metsien Puolella Matti Nikkanen Heikki Sirkesalo Range Rover

MOC/ Kura RT Jesse Pylvänäinen Antti Asikainen Toyota Hilux

Team EITIELIIKENNEKAYTTOON.FI Tapio Ylinen Simo Asikainen Jeep Cherokee

Keltalan Kahlaajat/Hilleri Pekka Alatalo Antti Mällinen Toyota Hilux

Modified

Hauhon Harhailijat Hannu Kuivaniemi Arto Kuivaniemi Toyota RJ70

Hahkialan Harhailijat Kai Charpentier Osku Laine Toyota RJ70

Metsämäki Racing Team Oskari Lehosvuo Ville Hannula Mitsubishi Pajero

Team Rottanaama Janne Kittil Tarja Poskiparta Toyota Hilux

Team Mustiala Sakari Norokorpi Juho Niemelä Toyota Katiska BJ

MOC/ Team Wille 2 Janne Pulkkinen Pasi Matilainen Toyota LJ70

FuckOff Team, Suolahti Marko Anttila Ville Anttila

Team We(l)hon Wehekset Tarja Välimäki Pekka Virtasaari Toyota BJ40

Team ReLaX Janne Kesonen Heikki Kiuru Toyota LJ70

MOC/Team KM Aki Outinen Markus Väisänen Toyota LJ70

Team Soppakoura Teijo Pulkkinen Simo Sorvala Toyota BJ45

Team Rähmäkäpälä Erno Mäkinen Kaisa Paakki Toyota BJ

MOC/Team Follow Me1 Aki Rönkkö Mikko Pöysti Range Rover

MMC Sikariporras Tomi Nakari Janne Ruotsalainen MB GD300

Safari

Pähäma Eero Koivisto Jari Siren Miika Karvinen Toyota Land Cruiser

Team SWT Saku Ahonen Janne Setälä Marko Raitanen GMC Jimmy

Team Ojala/Jolma Hannu Ojala Harri Ojala Daihatsu Rocky

Hijack Anssi Kuusijärvi Kalevi Kuusijärvi Toyota Land Cruiser HJ61

18.9.2013

Tulossa: 04.-05.10.2013 Finland Trophy Retro


Ensimmäinen Team Jyrsiksen kilpailu on lokakuun alussa Hirvensalmella ajettava Finland Trophy Retro. Kyseessä on 24 tunnin offroadsuunnistus kilpailu, jossa ideana on hakea maastoon piiloteltuja rasteja paperkartan ja perinteisen kompassin avulla. 

Olemme ilmoittautuneet kevyimpään eli orginal luokkaan. Luokassa on vaatimuksina voimassa oleva liikennekatsastus, 31" maksimi rengaskoko ja enintään 51mm alustan jousilla tehty korotus.

Tapahtuman aikana yritän kirjoittella mahdollisuuksien mukaan kilpailun kulusta. Samoin koitan päivitellä muutamia tilanne kuvia matkan varrella.

Tässä hieman esimakua kilpailusta. Pätkä on kuvattu muutama vuosi sitten, mutta meininki on silti sama.

17.9.2013

Suzuki SJ413 LWB Speksit


Tähän mennessä on tullut tehtyä seuraavaa: 
-Alustankorotus (Dobinsons)
-Etu vinssi
-Palkkihelmat
-Palkkipuskurit
-Alustaa panssaroitu
-Takavalot siirretty puskurista takaoveen. (Suurinosa ledejä)
-Isommat renkaat(235/75/15")
-25mm spacerit levittämässä raideleveyttä.
-Trailgearin 6,5:1 välitykset jakikseen
-Työvalot katolle(4x5 lediset)
-Lisämittärit radion paikalle(Lataus, Öljynlämpö ja -paine)
-Snorkkeli
-Radion ja kaiuttimien uudelleen sijoitus kattoon.
-Yleismallinen taulutietokone teline apukuljettajalle.



Suunnitelmissa:
-Turvakaaret
-Lisää panssarointi alustaan
-Lisää valoja katolle
-Kunnollinen sisävalaistus
-(EHKÄ) Takavinssi
-(EHKÄ) Lisää korotusta







Tervetuloa!


Tervetuloa Offroad Team Jyrsiksen blogiin. Tänne tulee päivityksiä yleensä tapahtumien ja ajopäivien jälkeen. Käymme erinäisissä tapahtumissa sekä kilpaluissa. Lajina lähinnä offroadsuunnistus ja safarit. Kalustona on vuoden 1987 Suzuki SJ413 LWB. Pureudun auton spekseihin ja historiaan tarkemmin tulevissa postauksissa.