3.2.2017

Offroad-suunnistus kausi 2017


Noniin katsotaanpa vähän tulevaan Offroad-suunnistus kauteen. Sarja alkaa tänä vuonna Mustasaaressa 17-19.2. ajettavalla M.U.T.A 2017:lla ja pitää sisällään yhteensä viisi osakilpailua. Team Jyrsis tosin aloittaa kautensa vasta kauden toisesta kilpailusta Honkakoskella 28-29.4 ajettavasta Elebet suunnistus 2017:sta. 
Näillä näkymin tällä kaudella tulemme osallistumaan vain kolmeen kilpailuun viidestä. Tulemme jättämään väliin niin Mustasaaren M.U.T.A 2017:n kuin Oulun ZoneSuunnistus 2017:n Nämä kaksi kilpailua, kun ovat vain turhan kaukana meille. Kilpailuiden väliin jättäminen tulee kyllä varmasti näkymään kauden lopussa cupsijoituksessa. Tavoitteena tälle kaudelle olisi säilyttää sijoitus kymmenen joukossa. Sijoituksen parantamiseenkaan, kun ei kauheammin saumoja ole tällä kaudella. On myös mielenkiintoista nähdä mitä UTV:t ja SBS-laitteiden (rinnakkain istuttavat mönkijät) siirtyminen ajamaan autojen kanssa samaan luokkaan vaikuttaa.


Kilpailukalenteri 2017
    1. 17-19.2 M.U.T.A 2017                       Mustasaari
    2. 28-29.4 Elebet suunnistus 2017          Honkakoski
    3. 4-6.8 ZoneSuunnistus 2017                Oulu
    4. 26-27.8 MOC 2017                             Mikkeli
    5. 23-24.9 Turaoffi 2017                         Eura

Sääntömuutokset ja lisäykset kaudelle 2017.

Tulevalle kaudelle säännöt eivät muutu autojen osalta käytännössä ollenkaan. Ainut autoja koskeva muutos on, että UTV:t ja SBS-laitteet (rinnakkain istuttavat mönkijät) siirtyvät autojen pikku luokkaan. Mönkijöiden puolella muutokset ovat merkittäviä. Listasin muutokset alle.


  • UTV:t ja SBS-laitteet (rinnakkain istuttavat mönkijät) osallistuvat (autojen) Pikku luokkaan, jolloin joukkueessa tulee olla kaksi henkilöä, mutta yksi ajoneuvo varustein.
  • UTV/SBS laitteilla tulee olla kilpailunumeron kiinnityspiste etu- ja taka-akselin linjalla keskellä konetta (eli koneeseen tulee kaksi numeroa).
  • Mönkijöillä ja UTV:lla rastilla käynti todennetaan viemällä ajoneuvo riittävän lähelle rastia, jotta toinen ajajista voi kilpailunumerolla koskettaa rastimerkkiä.
  • Mönkijöillä toinen kilpailijoista ottaa yhden kuvan digitaalikameralla todisteeksi. Kuvasta on SELKEÄSTI nähtävä kilpailunumero ja rastinnumero ja ainakin osa mönkijää. 
  • Mönkijöiden orginal- ja proluokat yhdistyvät yhdeksi luokaksi.
  • UTV/SBS saa siirtää kilvettömän laitteen trailerilla tms.
  • UTV/SBS Maksimi rengaskoko 33” (838mm)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti